Elers-viestit toimikaudelta 1996-1999

Ensimmäisen toimikauden lehdistä on tallennettu lehden kansilehti sekä pääjuttu. Jutut voit lukea tältä sivulta siirtymällä alaspäin sivulla.

Joulukuu 1996
199601
Elersit rynnivät Loimaalle
Kesäkuu 1997
199702
Lapsia oli kaksikymmentä, leipää vähän
Tammikuu 1998
199803
Alvar Aalto 1898-1976Hyvä kelloko kauas kuuluu?
Joulukuu 1998
199804
Martti Elersin tarinaPikkuveli Claudius
Elokuu 1999
199908
Clas Elersin torpparisopimus vuodelta 1830Elersien sukuseuran säännöt

 

Elersit rynnivät Loimaalle

“Lähes 900 Elersien suvun edustajaa oli Loimaalla perustamassa sukuseuraa Loimaan Hirvihovissa. Seuran kotipaikaksi tuli Loimaa ja toimialueeksi koko maa.”

Noin aloittaa Loimaan Lehti artikkelinsa Elersien ensimmäisestä sukukokouksesta. Lehti arvelee myös, että osanottajien määrä olisi lajissaan Suomen ennätys. Sitä on vaikea tietää, mutta ennätysluokkaa oli myös järjestäjien, Sinikka Suomisen, Saija Lehtinen-Lähteen ja Juhani Vihervirran yllätys, kun ilmoittautumisajan umpeuduttua kävi ilmi, ettei kokoukseen varattu Opintien koulun 250 tuolia riittäisi alkuunkaan.

Tunnin vilkkaan neuvonpidon jälkeen oli uusi kokouspaikka selvillä ja emännille käynyt selville, että perunakattila tarvitaan suunniteltua suurempi. Ainoa suuri muutos järjestelyihin tuli tuolien ja pöytien hankkimisesta ja kantamisesta. Muuten suunnitelmat toimivat aiotulla tavalla. Tilaisuuden koko kävi aina selvemmäksi, kun kokous- ja ruokailupaikkoja alettiin kalustaa. Talkoolaisten joukko oli onneksi suuri, tehokas ja kaiken kiitoksen arvoinen.

Oma juhlatunnelma alkoi nousta jo kirkkoon astellessa, kun näki ihmispaljouden sovittelevan autojaan pihalle ja myöhemmin täyttävän kirkon penkit. Pieni jännitys alkoi laueta ja oli aikaa tarkastella väkeä, joista useimmat tunsi nimeltä, mutta vain pienen osan ulkonäöltä. Väkeä tarkastellessa oli vaikea havaita jotakin suvulle ominaisia ulkonäön piirteitä. Siitä ovat varmaan pitäneet huolen ne vuodet, jotka ovat kuluneet “Loimaan mustalaiset”-sanonnan syntyvuosista. Kokoontuminen Hirvihovissa täytti, oikeastaan ylitti kaikki kuvitelmat, joita oli valmistelujen aikana mieleen syntynyt. Tarkoitus oli tällä ensimmäisellä kerralla kertoa suvulle, millä tuuhean sukupuun oksalla kunkin paikka on. Yleisötehtävä oman tunnusvärin löytämiseksi lienee ollut vaivan arvoinen, selvitti väelle oman paikkansa ja toi monelle uusia, yllättäviäkin sukulaisia.

Timo Verhon Loimaan Elers-talot ja Laila Soinion suvun kuuluisuudet antoivat taustaa suvun muuttumisesta sotilaista talollisiksi ja nostivat rintaa kertomalla tiedon ja kyvykkyyden saavutuksista. Ohjelman painavuuden voi vain yleisö arvioida, mutta omalta osaltani silmämääräisesti parasta oli kuhina sukutaulujen ja kopiokoneitten ympärillä. Siitä innosta oli pääteltävissä, että ajassa on liikkeellä jotakin sellaista, joka saa ihmiset etsimään elämälleen ja olemiselleen taustaa. Samalla se on kunnianosoitus niille sukupolville, jotka ovat eteemme työtä tehneet ja heidän elinolonsa eivät suinkaan aina ole olleet kadehdittavat. Sen on monta kertaa saanut havaita tietoja kootessa.

Elersien sukuseura perustettiin. Se lienee ollut selviö jo paikalle tullessa. Säännöt hyväksyttiin ja hallitus valittiin Eino Anttilan puheenjohdolla. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Reino Kaunisto ja hallituksen muiksi jäseniksi Eila Nummila, Saija Lehtinen-Lähde, Ilkka Vainio ja Juhani Vihervirta. Tilintarkastajiksi valittiin Olavi Ala-Nissilä ja Pekka Levonen. Varalle tulivat Antti Enala ja Martta Inkinen. Näillä voimin Elersien sukuseura toimii seuraavat kolme vuotta. Mikä lienee silloin vain kokouksen pitopaikka, kun Prättäkitin ennustuksen mukaan Loimaan kirkon pitäisi juuri silloin sortua.

Kokouksen jälkien selvitteli vei omalta osaltani päiviä. Niin runsaasti oli kansioihin kertynyt lisätietoja ja korjauksia. Kirjeitä ja puheluita on myös riittänyt kiitettävästi, eivätkä kaikki ole vielä vastausta saaneetkaan. Linjat ovat kuitenkin aina auki molempiin suuntiin.

Ja kaikki tämä oli saanut alkunsa luutnantista, joka tappeli tiensä Viipurin piirityksestä, Pietarin vankeudesta Norjan tuntureitten yli Loimaan komppanian vänrikiksi.

Lapsia oli kaksikymmentä, leipää vähän

Kansaneläkelaitoksella on varaa rakentaa omille herroilleen miljardin markan palatsi, mutta kahdelle vanhukselle, jotka ovat kasvattaneet tähän maailmaan 20 lasta, sillä ei ole antaa kuin4.666 mk 66 p kuukaudessa elämiseen! Elämäntyönsä puolesta luulisi Mäkisten vanhusten olevan ainakin mitalisijoilla – vaikkakaan eivät kunniamerkit muutu leiväksi. Vai tietääkö joku pariskunnan, joka on kehittänyt yli 20 lasta?

Mökki on pieni ja musta. Talvinen päivä on hämärä. Puolipimeässä on aluksi vaikea erottaa mökin asukkaita. Pian keksii reportteri kuitenkin sängyn laidalta “pesän” isännän, lähes 80-vuotiaan vanhuksen, Kalle Mäkisen. Paljon häntä ketterämpänä liikkuu lattialla emäntä, 80-vuotias Fredriika Joosefiina, Harvinaisia ovat vieraat tässä mökissä Loimaan maalaiskunnan Haaran kylässä ja hiljaista on vanhusten elämä muutenkin.
Aikoinaan on mökissä ja sen tienoilla kyllä ollut vilskettä, sillä Kalle Mäkisen aviopuoliso Fredriika Joosefiina on synnyttänyt tähän maailmaan ilman tukipalkkioita ja kätilöä, vain “muijan” avustamana kaikkiaan 20 lasta! Poikia on ollut kaikkiaan 15, joista kolme onkuollut ja yksi kaatunut sodassa. Tyttöjä on ollut viisi, joista yksi kuoli aivan nuorena. Elossa on siis Mäkisen valtavasta lapsikaartista 15 henkeä. Lapset ovat suuriksi vartuttuaan “lentäneet” maailman tuuliin, niin että vain kuopus on jäänyt asumaan kotiin ja pitämään huolta iäkkäistä vanhemmistaan.

Rovasti Sovijärvi antoi aikoinaan Mäkisen perheelle taulun perheen lapsista muistoksi siitä, että kahdeksan tämän mökin poikaa oli yhtä aikaa rintamalla. Taulussa kerrotaan lyhyin merkinnöin näiden kahden toimeliaan ihmisen elämäntarinaa.
“Työmies Kaarle Esterinpoika Mäkinen Haaralta on syntynyt 28.1.1867 ja vihitty 3.11.1892 vaimoonsa Fredriika Joosefiina Kustaantyttäreen, joka on syntynyt 19.9.1874. Tästä avioliitosta syntyivät seuraavat lapset:
V. 1893 Kalle Nikolai
V. 1894 Frans Erik, menetti toisen kätensä sodassa
V. 1895 Toivo Aleksi, kaatui 1918
V. 1896 Elsa Amanda
V. 1897 Aino Joosefiina
V. 1905 Lauri Bernhard, kaatui jatkosodassa
V. 1906 Aarne Jalmari, kuoli 1909
V. 1908 Väinö Vihtori
V. 1909 Hannes Mikael
V. 1910 Arvo Artturi
V. 1912 Vieno Verner
V. 1914 Armas Aarne
V. 1915 Yrjö Leo, kuoli 1939
V. 1915 Oiva Olavi, edellisen kaksoisveli
V. 1917 Mauri Ilmari”
Luettelossa ei ole mukana pikku tyttöä, joka kuoli aivan nuorena, ennenkuin kastetoimitusta ehdittiin suorittaa.

Piika ja renki
Ehkäpä nuo numerot kaipaisivat jotakin täydennystä. Fredriika Joosefiina kertoo olleensa siinä kahdeksantoista, kun hän Halmeen talossa ollessaan tutustui Kalle-renkiin.
– Kirkkoherra ei tahtonut meitä kuuluttaakaan, kun minä olin niin nuori ja lapsellinen ja kun minulla ei ollut lupakirjaa äidiltäni, kertoo mummo.
– Lujassa oli leipä yhä suurentuvalle perheelle, kertoo puolestaan pappa. – Jauhoja meni niin paljon, että yhteen leipomukseen niitä upposi pieni tynnörillinen.
Seitsemäntoista vuotta Kalle Mäkinen työskenteli Aittamäen “olutprykissä”mallasmestarina. Mutta sitten tuli suurlakko – ja Loimaan ojissakin virtasi olutta. Kaikki valmis aine kaadettiin maahan, tehtailu lopetettiin ja siihen päättyi se ammatti.
Punakaartireissun jälkeen Kalle Mäkisestä tuli rakennusmies. Hän on rakentanut melkein kaikki Loimaan Haaran talot ja käynyt työmatkoilla paljon kauempanakin. Viidenkymmenen vuoden kuluessa Mäkisen tilille on karttunut useita satoja taloja.
Kaikista pojistaan on Mäkinen koulinut rakentajia, vaikka osa on mennyt muihinkin ammatteihin. Joskus on samalla rakennuksella huhkinut seitsemänkin Mäkisen veljestä. Se lienee alallaan Suomen ennätys.
– Minulla oli niin kauhea työ, siihen aikaan, kun vauvoja tuli joka vuosi, kertoo Mäkisen mummo.
– Minä koetin yölläkin neuloa, jotta olisin saanut lisätuloja. Niin vain selvittiin tiukoistakin paikoista.

56 000 markkaa vuodessa
– Kyllä on siinä äidillä fundeeraamista, millä sillä rahalla leivän irti saa, toteaa mummo. – Maata ei ole kuin yksi tynnörinala, eikä näin vanhoista enää ole sen hoitajiksi. Täytyy vain venyttää markkaa yhä soikeammaksi, muu ei auta.
Vaikeuksista huolimatta molemmilla vanhuksilla on säilynyt valoisa käsitys elämästä.
– Ei me olla koskaan pahemmin riideltykään, sanoo mummo ja pappa vahvistaa:
– Joo, ei ole tukkanuottaa tarvinnut vetää.
Mummo nauraa vielä:
– Eikä isän paranisi ruveta riitelemäänkään minun kanssani, kun se on jo melkein sokea.
Lopuksi vakuuttelevat molemmat yhdessä:
– Kyllä me tavallisesti on oltu sopiva pariskunta, vaikka on näin vanha tämä yritys . . . meinaan avioliitto.

Tutka-reportaasi 1950-luvulta. Isovanhemmistaan kertovan artikkelin luovutti toimitukselle Elvi Tempo Turusta.

Alvar Aalto 1876-1976

“Alvar Aalto on ehdottomasti Suomen kuuluisin arkkitehti, maamme nimeä ulkomailla töillään tunnetuksi tehnyt ja kotimaahansa vertaansa vailla olevia rakennuksia luonut kokonainen käsite. Hänen syntymästään tulee vuonna 1998 kuluneeksi sata vuotta ja jo nyt suunnitellaan juhlatapahtumia niin Suomeen kuin ulkomaille.”

Näin kirjoitti Turun Sanomat 20.10.1997 Alvar Aallosta kertovassa artikkelissa, jossa järeän luokan akateemikon elämästä kertoi kotoisia muistoja hänen tyttärensä Hanni Alanen. Tuon lehtiartikkelin lisäksi Alvar Aallon juhlavuodesta kertovia juttuja on ollut lehdistössä tihenevää tahtia, ja niistä kerättyä Aalto-tietoutta pyritään nyt jakamaan lyhennyksin suvun keskuuteen.

Helsingin Sanomat 18.5.1996

Alvar Aalto antoi metsien sellulle hahmon

Arkkitehdin juhlavuosi alkaa jo tänä kesänä Kotkan Sunilasta, jossa asutaan yhä valkoisissa taloissa tehtaan äärellä

Mitä Suomi on? Yksi selkeä vastaus löytyy Kotkan Karhulasta. Sunilan sellutehtaan seitsemännen kerroksen kattoterassilta avautuu huima näköala.
Pohjoisessa siintävät päättymättöminä Suomen vihreät metsät. Etelässä aukeaa sininen meri ja piirtyvät saarten silhuetit, korkea Suursaari ensimmäisenä etappina matkalla kohti Eurooppaa.
Jalkojen alla kiehuu höyryten sellu, joka laivataan Kymijoen itäisestä suistosta paaleina maailmalle.
Sunilaa ympäröi puoli tusinaa muuta puunjalostusteollisuuden tehdaslaitosta piippuineen.
Sunilan sellutehtaan ydinosa ympäröivine tehdasyhdyskuntineen on Alvar Aallon arkkitehtuuria kuudenkymmenen vuoden takaa.

Juhlavuosi alkaa
Tulevan juhlavuoden lähtölaukaus on jo tehty Kotkassa, jossa avataan ensi viikolla koko kesän mittainen Aalto-näyttely. Silloin kokoontuu myös seminaari, joka pohtii Aallon merkitystä yhdyskuntasuunnittelijana ja standardisoinnin kehittäjänä.
Alvar Aallon arkkitehtuuri ei ole vastatuulessa Kotkassa niin kuin se tuntuu olevan Helsingissä, jossa kiista Finlandia-talon marmoriverhouksesta ei ota päättyäkseen – ja Aalto-kohteet, kuten palossa tuhoutunut Insinööritalo ja keskeinen Rautatalo rapistuvat.

Mairean edeltäjä
Sunilan sellutehdas ei ollut yksin arkkitehdin, Alvar Aallon luomus, kuten Göran Schildt tähdentää tutkimuksissaan. Avainhenkilöitä olivat nuoret miehet, tekninen johtaja Aulis Kairamo ja Ahlström-yhtymän pääjohtaja Harry Gullichsen, johtokunnan puheenjohtaja.
Ensimmäiset asuintalot, johtajan Kantola ja insinöörien rivitalo valmistuivat jo ennen tehdasta. Johtajistolla oli merinäköala, mutta myös välitön katsekontakti ja valvonnan velvollisuus ritirinnan sijaitsevalle työmaalleen.
Johtajan asunto Kantola seurasi Aallon arkkitehtuurissa Munkkiniemen omaa taloa ja edelsi kautta maailman ihailtua, legendaarista Villa Maireaa Noormarkussa.

Karhula ja Pariisi
Sunilan ollessa rakenteilla Aalto suunnitteli Suomen näyttelypaviljongin vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn. Katselmus oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden suuri näyttö.
Maineikkaat lasimaljakot syntyivät Ahlströmin Karhulan lasitehtaassa kieltolain jälkeisissä nousutunnelmissa, kun pullot ja juomalasit kävivät kaupaksi ja tehdas oli uudistanut koneistonsa.
Esikoiset puhallettiin käsin puumuotteihin, joista lasi sai elävästi läikehtivän, jäljittelemättömän pintansa.
Nämä alkuperäiset maljakot ovat aarteita, joista maksetaan paljon maailman huutokaupoissa. Kotkan Aalto-näyttelyyn ja sitä seuraavaalle New Yorkin matkalle esineet on vakuutettu miljoonan markan arvosta.

Rakennuksille räätälöidään käyttöohjeet

KOTKA – Sunilan arkkitehtuurin myytteihin kuuluu tarina tehdassalien ikkunoista. Kerrotaan, että Alvar Aalto halusi avata jokaiselle työntekijälle näkymän luontoon.
“Olemme pyrkineet elämään asian kanssa”, toimitusjohtaja Juhani Kautto sanoo Aallon arkkitehtuurin perinnöstä. Rakennussuojelu on oikein niin kauan kuin tehtaan käyntiä ei estetä. Muutoksista on neuvoteltu museoviraston kanssa.
Aallon juhlavuoden lähestyessä museoviraston aloitteesta on perustettu työryhmä, joka pohtii rakennusten suojelua ja käyttöä. Esimerkiksi on valittu 13 keskeistä Aalto-kohdetta, joille räätälöidään yksilöity “rakennusten käyttöohje” Sunilan asuntoalue kuuluu niihin.
“Tehdas elää, ja sen täytyy muuttua”, Alvar Aalto-säätiön arkkitehti Tapani Mustonen sanoo.
Asuntoalue on hänen mielestään hyvässä jamassa. Taloyhtiöt vaalivat silminnähden ympäristöään.

Turun Sanomat 20.10.1996

Hanni Alaselle Alvar Aalto ei ollut mikään kuuluisuus

Isä oli verraton sadunkertoja

Ennen sotaa voi yhden käden sormilla laskea ne ihmiset, jotka hyväksyivät isäni modernin ajattelutavan ja piirustukset. Ei hän meille lapsille ollut mikään kuuluisuus. Luulen, että hän viihtyi parhaiten kotona perheen parissa.
Näin muistelee Turussa asuva Hanni Alanen, yhden vuosisatamme kuuluisimman arkkitehdin, Alvar Aallon tytär.

M utta minkälainen ihminen oli Lounais-Suomen maalaistentalon, Turun sanomien toimitalon, Viipurin kirjaston, Wolfsburgin kulttuurikeskuksen, Finlandia-talon ja lukuisten muiden koti- ja ulkomaisten rakennusten luoja?
– Isäni oli seurallinen, mutta luulen, että hän viihtyi parhaiten kotonaan perheen parissa. Hän kertoi meille hauskoja satuja. Veljelleni ja minulle hän jopa kirjoitti ja kuvitti sadun, joka edelleen on tallella. Hän luki tavattoman paljon ja meillä harrastettiin myös ääneen lukemista. Esittävästä taiteesta isä ei niinkään ollut kiinnostunut. Äitini sen sijaan lauloi ja soitti hyvin. Isä tyytyi vain hyräilemään nimenomaan silloin, kun jokin asia ratkesi ja hän oli tyytyväinen, muistelee turkulainen Hanni Alanen lapsuuden kotiaan.

Puhdasoppista funktionalismia
Aalto suunnitteli Turkuun Lounais-Suomen maalaistentalon, joka valmistui vuonna 1929. Aallot asuivat maalaistentalon yläkerrassa.
Uraauurtava, Aallon funktionalismin alkuvaiheen työ oli Turun Sanomien toimitalon suunnittelu. Puhdasoppinen funktionalistinen rakennus valmistui vuonna 1930.
Hän suunnitteli niin ikään Viipurin kirjaston, joka valmistui vuonna 1935.

Unelmakesiä Kannaksella
Perhe muutti syksyllä 1933 Helsinkiin. Ollakseen lähempänä Viipuria, Aalto vei perheensä kahtena kesänä Kannakselle Viipurin kirjaston rakennustöiden ollessa käynnissä.
– Olimme täysihoitolassa Koivistolla ja toisena kesänä Terijoella, jossa asuimme vapaaherratar Cedercreutzin piharakennuksessa.
– Kyllä Viipurin kirjasto oli isälle tärkeä, mutta se oli niin kaukana Turusta ja Helsingistä. Muistiini on syöpynyt, kun teimme äitini kanssa kirjaston lastenosaston pesualtaan eteen hopeanväristä verhoa. Liimasin siihen mustia ja keltaisia tyyliteltyjä kukkia.

Kirjasto on rapistunut
Hanni Alanen käväisi läpikulkumatkalla runsaat 30 vuotta sitten Viipurin kirjastossa. Nyt lokakuun alussa hän vieraili miehensä kanssa Viipurissa uudelleen todetakseen, että hänen isänsä ylpeys, upea funkisrakennus on pahasti rapistunut.
– Kyllä se on hirveän surkeassa kunnossa. Huono kunto näkyy erityisen selvästi niin ulko- kuin sisäseinissä, joiden tulisi olla sileitä valkoisia pintoja. Ikkunoita oli rikki ja ne oli paikattu teipillä tai muin konstein.

Piirrostöitä kynttilänvalossa
Aalto osallistui vuonna 1936 Tallinnan taidemuseon suunnittelukilpailuun, jossa hän tuli kolmanneksi.
– Olimme kesällä Suursaarella, joka oli 1930-luvulla tunnettu kesänviettopaikka. Asuimme erään luotsin kotona, missä meillä oli kaksi huonetta. Siellä isä piirsi arkkitehti Aarne Ervin *) kanssa kynttilänvalossa Tallinnan taidemuseota. Ervi työskenteli isäni toimistossa.

Äiti oli järeämpi
– Meidän perheessämme äiti oli melkein jämerämpi kasvattaja kuin isä. Jos pyysin rahaa, äiti kysyi aina, mihin sinä sitä tarvitset, mutta isä sanoi, että ota papan taskusta.
Alvar Aallon maine tunnetaan kaikkialla. Miltä tuntui olla niin kuuluisan isän lapsi?
– Ei hän silloin ollut niin tunnettu. Ennen sotaa voi yhden käden sormilla laskea ne ihmiset, jotka hyväksyivät hänen modernin ajattelutapansa ja piirustuksensa. Oikeastaan vasta sodan jälkeen hänestä tuli kansainvälisesti kuuluisa arkkitehti, muistelee Hanni Alanen isänsä uraa.
Eija Loueniva

*) Aarne Ervi (1910-77) kuuluu myös Elersien suvun tunnettuihin edustajiin ja polveutuu samasta Urjalan nimismies Fredrik Adrian Elersin oksasta kuin Alvar Aaltokin.
Lisäys: J. Vihervirta

Helsingin Sanomat 23.12.1997

Alvar Aallon juhlinta alkoi
Ruotsissa

Alvar Aallon satavuotisjuhlinta on jo aloitettu Ruotsissa. Lundin Skissernas Museumissa on esillä näyttely, jolla juhlitaan kahta 100-vuotismerkkipäivää. Juhlinnan kohteena ovat ruotsalainen Otto G. Carlsund ja Alvar Aalto, jotka olivat elinikäisiä ystäviä.
Aallon osuuden pääteemana on Viipurin kirjasto. Näyttelyyn liittyy luentosarja, jossa arkkitehti Eric Adlercreutz esitelmöi Viipurin kirjastosta. (STT)

Helsingin Sanomat 29.12.1997

VIIKON PUHEENAIHEET
Alvar Aallon juhla alkaa
uuden vuoden yönä

SATA VUOTTA täyttävän Alvar Aallon (1898-1976) juhlavuosi alkaa Jyväskylässä uudenvuoden vuoden vaihtuessa. Juhlaa säestää ilotulitus.
Satavuotiaan arkkitehdin syntymäpäivä on 3. helmikuuta, mutta Jyväskylä haluaa jo hyvissä ajoin varmistaa asemansa virallisena Alvar Aallon kaupunkina.
Kuortaneella syntynyt Aalto kasvoi Jyväskylässä, ja kaupungissa on runsain mitoin hänen arkkitehtuuriaan eri vuosikymmeniltä.
ALVAR AALTO oli jo eläessään suurten mittojen mies. Kun hän perusti ensimmäisen arkkitehtitoimistonsa kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen 1923 Jyväskylään, sen nimeksi tuli Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto.
Aallon juhlavuotta vietetään kansainvälisesti. Hänet luetaan maailmalla vuosisadan suurten arkkitehtien joukkoon. Kotimaassa hänen elämäntyöstään kiistellään aika ajoin yhä.
Taidekeskus rakennetaan Kirkkopuiston kulmaan kahden Aalto-rakennuksen, 1929 valmistuneen suojeluskuntatalon ja postuumin kaupunginteatterin. Kilpailuun osallistuu 360 ehdotusta eri puolilta maailmaa.

Helsingin Sanomat 2.1.1998

Aallon juhlapäivänä Helsingissä avataan viisi näyttelyä

Syntymäpäivänä 3. helmikuuta Helsingissä avataan viisi näyttelyä, joista kaksi jatkaa kierrokselle ulkomaille.
Paimion parantola on juhlavuonna ehdolla Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon.
Kotimaassa Alko kattaa juhlapöydän. Se yuo markkinoille Aalto-viinin, puna- ja valkoviinit Toscanasta.
Kotimainen päänäyttely esittelee arkkitehtuuria seitsemässä talossa.
Näyttely valosta ja valaisimista nähdään Helsingin Design Forumissa ja sen jälkeen New Yorkissa.
Aalto esiintyy Helsingin rakentajana Finlandia-talossa, kuvataiteilijana Amos Andersonin museossa ja huonekalusuunnittelijana Artekissa.
Kotimaassa arkkitehtia muistavat monin eri tavoin kaupungit, joiden rakentamiseen hän osallistui. Helsingin ja Jyväskylän ohella näitä ovat Alajärvi, Imatra, Kotka, Rovaniemi ja Seinäjoki.

Helsingin Sanomat 2.1.1998

Sveitsiläiset täydentävät Aallon maiseman

Musiikki- ja taidekeskuksen kilpailu käynnisti Alvar Aallon juhlavuoden Jyväskylässä

Sveitsiläiset Zita Cotti ja Martina Hauser voittivat Jyväskylän musiikki- ja taidekeskuksen kansainvälisen suunnittelukilpailun pääpalkinnon 250 000 markkaa teoksellaan Rhododendron.
Tulokset julkistettiin uudenvuodenyönä kello 1 Jyväskylän kaupunginteatterissa. Kolme tuntia aikaisemmin kaupunginjohtaja Pekka Karttunen avasi akateemikko Alvar Aallon syntymän 100-vuotisjuhlan.
Kilpailualueena oli Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulma, Alvar Aallon suunnittelemien Valtiontalon ja kaupunginteatterin välissä.

Arkkitehtikilpailu etsi suuntaa, miten täydentää Aallon luomia miljöitä

“Uusaaltoa” ei voi rakentaa

Jyväskylän musiikki- ja taidekeskuksen kansainvälinen arkkitehtikilpailu etsi vastausta avainkysymykseen, miten täydentää Alvar Aallon luomia miljöitä.
Suojeluskunnalle alun perin 1929 valmistunut Valtiontalo on rakennus, jossa Aalto jätti jäähyväiset nuoruutensa klassismille ja siirtyi valkoiseen modernismiin.

Suomalaisille vaikea kilpailu
Kansainvälisen kilpailun yllätyksiin kuului suomalaisten vähäinen osanotto. Vain kolmisenkymmentä ryhmää osallistui Suomesta, kun osanottajamäärä, 359 oli alansa ennätyksiä.
Suomalaisille kilpailu oli muita vaikeampi juuri Aallon perinnön velvoittavuuden tähden.
“Uusaallon”, Aallon tyyliin tehdyt rakennukset tuomaristo torjui. Voittanut rakennus on yksinkertainen ja jopa ankara. “Se antaa arvon Aallon yksilöllisille rakennuksille”, Paavilainen sanoo.

“Arkkitehtuuri kunniaan ja Aallolle työ”

Sukulaisten, ystävien ja työtoverien muistot Alvar Aallosta on koottu kirjaksi

Otaniemen Teknillisen korkeakoulun rakentamisesta neuvoteltiin Helsingin ravintola Savoyssa, kun tunnelma kiristyi ja johti lopulta käsirysyyn.
Aalto oli avustajineen valvonut öitä saattaakseen piirustukset esittelykuntoon.
“Arkkitehtuuri kunniaan ja Aallolle työ”, sveitsiläinen arkkitehti Uli Stucki muistaa huutaneensa kampittaessaan lattiaan korkeakoulun edustajan. Häntä itseään oli jo purtu siinä vaiheessa.
Arkkitehti Uli Stucki työskenteli toimistossa vuosina 1951-55. Hänen muistamansa välikohtaus sisältyy kirjaan Alvar aalto ex intimo – aikalaisten silmin. Se on kirjan rajuimpia muistoja.

Kulttuurikaskut nauhoitettuina
Haastattelututkimukset Alvar Aallosta (1898-1976) henkilönä on toteuttanut filosofian maisteri Louna Lahti. Hän on tavannut arkkitehdin sukulaisia, ystäviä ja kollegoja Jyväskylässä päämajaansa pitävän Alvar Aalto-seuran toimeksiannosta. Värikäs seuramies Aalto, jos kuka oli legenda jo eläessään. On itsestään selvää, että aikalaismuistot ja kulttuurikaskutkin on tullut poimia talteen.

Finlandia-talon marmorit
Lähes kaikki avustajat palaavat ajankohtaiseen kysymykseen Finlandia-talon rapautuneista marmorilaatoista. Aalto ajoi sinnikkäästi taloon tukevampia laattoja.
Hän joutui lopulta taipumaan. Kivet vaihdettiin ohuemmiksi kustannussyistä insinöörien siunauksella. Ilman saasteita ei tuolloin vielä tunnettu. Ratkaisu koitui kaikkein kohtalokkaimmaksi arkkitehdin jälkimaineelle kotimaassa.

Vanhuus ja humala
Monet muistavat kirjassa ikääntyvän, työtaakan painaman arkkitehdin, jolle punaviini ja vermutti maistuivat. . . . “Hän kantoi humalansa viimeisen päälle”, Sauli Sundqvist, Jyväshovin baarimestari muistelee.
Vanhasta Aallosta tuli oikukas ja ilkeäkin lähimmilleen. Monet viittaavat katkeruuteen, joka kasvoi, kun Helsingin keskustasuunnitelmat joutuivat vastatuuleen

1960-luvulla. Maailmanmaine ei korvannut arvostuksen puutetta kotimaassa. . . .
Jälkiviisauttakin muistoihin mahtuu. Presidentti J. K. Paasikivi kieltäytyi aluksi nimittämästä Aaltoa akateemikoksi. Aalto on jo korvannut Paasikiven viidenkympin seteleissä.
Satakunnan kansa 11.1.1998

Alvar Aalto valon mestari

Jo hänen nimessään on veden kirkkautta, liikettä, pyrkimystä eteen päin, korkealle. Sama kuvastuu hänen huonekaluissaan ja lasiesineissään, joista juhlavuoden tuotteet on julkistettu.

Samat määreet sopivat myös 1898 syntyneen Alvar Aallon arkkitehtuuriin.
Alvar Aalto, hänen ensimmäinen puolisonsa Aino, modernin taiteen tuntija Maire Gullichsen ja Nils-Gustav Hahl perustivat Artekin.
Alvar Aallon juhlavuosi sai Artekin tuomaan esiin kolme tuotetta, tarjoiluvaunun, ison jakkaran ja tutun Siena-verho- ja sisustuskankaan.
Iittalan lasitehdas, jonka ykköstuote on kautta vuosikymmenten ollut Savoy-maljakkona tunnetuksi tullut Aalto-maljakko, on niin ikään valmistanut juhlavuoden tuotteita.

Tarjoiluvaunun uusi väri
Noormarkun Villa Maireastakin on tuttu tarjoiluvaunu 900, joka ensimmäistä kertaa esiteltiin 1937 Pariisin maailmannäyttelyn Alvar Aallon piirtämässä Suomen paviljongissa. Kun Villa Maireaa samaan aikaan rakennettiin, tarjoiluvaunu kuului itsestään selvänä talon sisustukseen.
Ensimmäisissä vainuissa kaakelien väri oli vihreänsävyinen. Myöhemmin väreiksi vakiintuivat valkoinen ja musta. Vain tänä vuonna saatavana olevaan tarjoiluvaunuun on tehty Aallolle tyypillinen värivalinta. Kaakelit ovat koboltinsinisiä, jota Aalto käytti julkisivu- ja sisustusmateriaaleissa.
Kokonaan uusi tuote on iso jakkara X603, joka on tavallista X-jakkaraa suurempi malli ja soveltuu myös apupöydäksi. Aallolle tyypillinen viuhkamainen X-jalka on yhdistetty valkoiseen, pyöreään ikilevytasoon.
Kolmas, eikä suinkaan vähäisin, juhlavuoden tuote on 1950-luvun puolivälin tienoilla Alvar Aallon suunnittelema Siena-painokangas. Juhlavuoden tuote on valkoinen kangas, joka on täydennetty valkoisella painatuksella.

Nahkahousut ja kirkas 1937
– Iittalassa teimme kaksi erikoisesinettä ja juhlavärin. Eskimonaisen nahkahousut, Aalto-maljakon vanhin alkuperäismalli, jota oli jäljellä vain muutama keräilykappale, puhallettiin 400 millimetrin korkuisena, Hackman Designorin tiedottaja Päivi Jantunen kertoi.
Toinen juhlatuote on juhlavati. Vadin keskellä on Aalto-maljakon muotoinen syvennys.
– Vati on melkein mahdoton valmistaa, sanoi iittalalainen lasinpuhaltajamestari Tauno Lastu, joka kuitenkin on puhaltanut vatia.

 

Hyvä kelloko kauas kuuluu?

Lehtileikkeiden kerääjän haaviin on tarttunut viime vuodelta pari pientä juttua, jotka mielihyvin on saksinut talteen.
Kokemäellä ilmestyvä Jokilaakso kertoo, miten Ryssänkujasta on tulossa Elersinkuja ja Loimaan Lehden mukaan kaupungin uuteen kirjastoon on tulossa Elers-huone. Jälkimmäisessä hankkeessa on sukuseurallakin osuutensa ja siitä on kerrottu toimintakertomuksen yhteydessä tässä lehdessä, mutta Kokemäen tapaus vaatinee lisätietoa.

Vanhalla tutulla Urjalan nimismiehellä oli hyvin suuri perhe, lapsia kaikkiaan neljätoista. Heistä kahdestoista oli vuonna 1804 syntynyt Adrian Elers. Hänet laitettiin opintielle suvun sen ajan tavan mukaan ja hän kirjoittautui Turun kymnaasiin 1817 yhdessä Elias Lönnrotin kanssa. Ylioppilaaksi poika pääsi 1824 ja vihittiin papiksi 1827. Adrianista tuli Loimaan pitäjänapulainen Alastarolle ja Metsämaalle 1840. Kuusi vuotta hän hoiti sitä virkaa, kunnes nimitettiin Kokemäen pitäjänapulaiseksi ja valittiin sitten seurakunnan kappalaiseksi 1876. Vain neljä vuotta hän ehti hoitaa sitä virkaa, kun kuoli 1880.
Ulkoiselta olemukseltaan Adrian Elers oli kookas, vanhemmiten kankea liikkeissään ja varmaan myös puhetavaltaan. Kokemäellä muistetaan niitä monia kolttosia, mitä rippikoulupojat keksivät tehdä “Eeles-papin” selän takana. Saattoi vanhuuskin jo vaivata häntä viimeisinä vuosinaan.
Adrian Elers ei jäänyt isästään paljon perheen lapsiluvussa. Kymmenen heitä kaikkiaan oli. Viides heistä, Laitilan kirkkoherra Henrik Elers, oli arkkitehti Aarne Ervin isoisä.
“Eeles-papin” tyttäristä kolme jäi pappilan mamselleina elelemään Kokemäelle, ja heille isä rakennutti Tulkkilan keskustaan talon. Tämä punamultainen kolmen huoneen “Elersin talo” on yhä edelleen paikallaan ja on kallioisella töyräällään todellinen kyläkuvan koriste.
Kokemäen kappalaisen virkatalo oli Villiön kylän Ryssän talo. Seurakunta on nyttemmin myynyt talon yksityiselle, mutta hyvin siinäkin kävi. Talon omistajaksi tuli Elers-sukuinen perhe – sukulaisuuttaan tietämättä, mikäli oikein asian muistan. Heidän aikanaan Ryssän taloa on asiantuntevasti kunnostettu.
Olen samaa mieltä siitä, että riittävän monta vuotta Adrian Elers perheineen ja jälkipolvineen ovat Ryssänkujaa kulkeneet antaakseen aiheen muuttaa sen nimen Elersinkujaksi.

Näin kirjoittavat Jokilaakso ja Loimaan Lehti.

Jokilaaksosta Jokilaakso 7.8.1997

Kokemäellä saatiin jokin aika sitten haja-asutusalueen osoitenimistö kuntoon. Nyt asukkaat haluavat muutella teiden nimiä uudelleen. Kaupungin elimissä on jo ollut muutama nimenmuutos ja lisää tullee. Ryssänkujan varren asukkaat ovat jättäneet anomuksensa tiensä nimenmuutoksesta, jossa he perustelevat nykyisen nimen negatiivisella kaiulla. Asukkaiden mielestä Elersinkuja olisi parempi nimi ja se perustuu myös paikalliseen talohistoriaan. Ympäristölautakunnalla ja KH:lla ei ollut mitään esitystä vastaan ja seuraava elin, jossa asia käsitellään ja lopullisesti päätetään, on kaupunginvaltuusto.
Katti

Loimaan kirjastoon Elers-suvun huone? Loimaan Lehti 23.12.1997

Loimaan uuteen kaupunginkirjastoon saattaa tulla Elers-suvulle omistettu huone. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että kirjaston pohjakerroksessa sijaitseva monitoimitila nimettäisiin Elers-huoneeksi. Elersien sukuseura kääntyi kaupunginhallituksen puoleen kirjelmällä, jossa kertoi toiveesta saada paikkakunnalle näkyviä merkkejä Loimaan seudulla jo satoja vuosia vaikuttaneesta suvusta. Kirjelmässä ehdotettiin mm. Elersien mukaan nimettävää katua tai rakennusta. Ajatusta perusteltiin sillä, että Elersit ovat 1700-luvun alkupuolelta lähtien vaikuttaneet Loimaan seudulla ensin upseereina ja pappeina, sitten muina virkamiehinä ja kirjureina, vähitellen talollisina ja torppareina ja väen runsastuessa renkeinä ja piikoina. Siis todella “ylen sikiävänä sukuna”, kuten kirkkoherra Sovijärvi heitä tutkimuksensa marginaalissa kuvaa. Sukututkimuksen mukaan Elersejä on kertynyt 300 vuoden aikana lähes 7000 nimeä. Suurin osa nykyään elävistä suvun jäsenistä vaikuttaa edelleen Loimaan seudulla kaikilla yhteiskunnan aloilla. Seuran hallitus ehdottaakin, että Elers-nimen voisi ottaa käyttöön jossakin kirjastorakennuksen tilassa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ehdottaa suvun mukaan nimettäväksi monitoimitilan, jota on tarkoitus käyttää kokous- ja näyttelytilana sekä opintolukusalina.
Anu Kreivilä, Loimaa

 

Martti Elersin tarina

Edellinen Elers-viesti oli omistettu akateemikko Alvar Aallon syntymän 100-vuotisjuhlintaan ja hänen työnsä kunnioittamiseen. Nyt loppuvuonna on vielä syytä muistaa toistakin sata vuotta sitten syntynyttä sukulaista, Martti Elersiä. Hänkin kuului samaan Urjalan nimismiehestä polveutuvaan oksaan, joka on tuottanut runsaasti koulutettuja ja menestyviä kansalaisia maamme sivistyneistöön.

Martti Elersin isä, Henrik Oskar Elers, oli Pomarkun seurakunnan pappina jo vuonna 1875. Virat veivät sitten Poriin ja Kuruun, josta hän palasi Pomarkun kappalaiseksi 1884. Viisi vuotta Henrik sitten palveli pomarkkulaisia, kunnes valittiin Laitilan kirkkoherraksi vuodesta 1889. Siinä virassa hän sitten kuoli 1917. Hänen ja puolisonsa Idan hauta on edelleen Laitilan hautausmaalla.

Lapsikohtaloita
Martti Johannes Elers syntyi Pomarkussa 22.10.1898. Hän oli kaksonen ja sairastui kaksosveljensä Tapanin kanssa parikuukautisena hinkuyskään. Martti selviytyi taudista, mutta Tapani menehtyi. Henrik Elersin perhettä koeteltiin muutenkin monin tavoin. Martin vanhempi veli Väinö paloi kuoliaaksi 3-vuotiaana leikittyään naapurin pojan kanssa tulella heinäladossa. Lapsista toiseksi vanhin, Jalo Elers kuoli Hämeenlinnassa punaisten vankeudessa saamiensa vammojen vuoksi ja päähenkilömme Martin kohtalo liittyy myös noihin vuoden 1918 myllerryksiin.

Vajaat kaksikymmentä vuotta
Sukukirjan henkilötiedot Martti Elersistä ovat luonnollisesti melko niukat – eihän 20-vuotiaana naimattomana kuolleesta ole runsaasti elämänvaiheita kerrottavana. Martti kävi kansakoulun Laitilassa, jatkoi sitten Uudenkaupungin yhteislyseossa 1911-12 ja Salon yhteiskoulussa 1912-14. Hän kävi sitten Porin kauppakoulun ja oli sen jälkeen sähköalalla Mynämäellä harjoittelemassa, mutta se keskeytyi vapaussodan vuoksi. Hän liittyi suojeluskuntaan ja osallistui Ahvenanmaan ja Petsamon retkiin.
Niistä vaiheista on sitten käytettävissä runsaammin aineistoa ja käytössäni on ollut kaksi lehtiartikkelia, toinen juuri Martti Elersin tarinan nimellä.

Ahvenanmaalta Haaparantaan
Martti liittyi ensimmäisten joukossa vastamuodostettuun Laitilan suojeluskuntaan. Se osallistui Uudenkaupungin suojeluskunnan kanssa Ahvenanmaan retkeen ja tarkoituksena oli vallata venäläisten miehittämä saaristo. Tähän retkeen pakotti sekin painava syy, että lounaisen Suomen suojeluskunnat olivat jääneet rintaman taakse mottiin eikä heillä ollut siellä toimintamahdollisuuksia. Jotkut onnistuivat kulkemaan rintaman läpi valkoisten puolelle, toiset jäivät yrityksessään kiinni. Siitä syystä Uudenkaupungin suojeluskunta liittyi Ahvenanmaata vapauttamaan pyrkivien joukkoon. Merelle oli ainut avoin suunta. Retkikunta lähti helmikuun alussa 1918 Uudestakaupungista marssimaan jäätä myöden pakkasessa ja lumipyryssä ensin Lokalahteen, sitten Kustavin ja Brändön kautta Kumlingeen ja edelleen Ahvenanmaalle. Joukko sai kosketuksen venäläisiin ja joitakin taisteluja heidän kanssaan käytiin. Silloin Ruotsi puuttui tapahtumien kulkuun saadakseen Ahvenanmaan itselleen. Se esti suomalaisten yhteydet omaan johtoonsa ja sai uskotellen retkikunnan luopumaan sotatoimet Ahvenanmaalla ja luovuttamaan aseensa. Miehet kuljetettiin ensin Ruotsin puolelle helmikuun lopussa ja sieltä edelleen Haaparannan ja Tornion kautta Suomeen. Tällä matkalla suojeluskuntalaisille oli katkerasti selvinnyt ruotsalaisten aikeet. Martti Elers joutui keuhkokuumeen takia jäämään muusta joukosta Haaparantaan hoidettavaksi. Toiset liittyivät Satakunnan rintaman joukkoihin maaliskuun alussa.

Lapin Jääkärit
Kun Martti oli sitten taudistaan selvinnyt, tilanne Suomessa oli jo lähes ratkennut. Hän liittyi silloin Vaasassa värvättyyn ns. Lapin Jääkäreihin. Sen osaston tarkoitus oli Petsamon alueen haltuunottaminen. Venäjän hallitus oli 1864 luvannut Petsamon alueellisena korvauksena Suomelle. Martti Elersistä tuli tuon osaston 1. komppanian päällikkö.
Retkikunta varustettiin ja se lähti liikkeelle hiihtäen ja porokuormastoineen. Ensimmäinen kahakka venäläisten kanssa käytiin 10.5.1918 Vuoremin luona. Parin päivän päästä osasto oli Petsamossa ja jatkoi kohti Jäämerta.
Rohkeudesta osastoa ei sovi moittia. Sen vahvuuteen kuului joitakin komppanioita á 15 miestä. Aseistukseen kuului kaksi konekivääriä. Vastassa oli sekä venäläinen varuskunta että englantilainen laivasto-osasto, jossa oli yli tuhat miestä. Koko Muurmannin alueella liittolaisilla oli n. 12.000 miestä.
Petsamon luostarin läheisyydessä oli sitten taistelu englantilaisen 150-päisen merisotilasosaston kanssa. Se oli osastolle tappiollinen ja joukon oli peräännyttävä. Osa palasi Suomeen, ja hajoitettiin heinäkuun alussa.

Pelastautuminen vangiksi
Jäljelle jäi vielä osa. Sen 11 miestä halusi Martti Elersin johdossa vielä pitää hallussaan Kolttakönkään l. Boris Glebin aluetta. Muonan loppuessa heitä yritettiin auttaa muonatäydennyksin, mutta tuojat joutuivat venematkalla venäläisten väijytykseen. Osa miehistä haavoittui ja joukko joutui siirtymään Norjan puolelle.
Silloin Martti Elersin vartioston oli myös pakko siirtyä Norjaan, jossa osasto pidätettiin ja vietiin Kirkkoniemeen. Sieltä vangitut kuljetettiin ensin Vesisaareen ja edelleen Lofoottien koillispuolelle Hinnöyn saarella olevalle Harstadtin internointileirille. Siellä vangitut joutuivat olemaan syksyyn saakka.
Martti ehti lähettää Vesisaaresta Onni-veljelleen kirjeen, jossa hän selittää tapahtunutta ja valittaa kohtaloaan. Kirjeen hän päätti alleviivattuihin sanoihin:”Tee parhaasi Isänmaan edestä ja tee aina, mikä ehdottomasti on oikein”.

Naapureitten välit
Norjalainen lehdistö oli maan rajoilla kiehuvista tapahtumista hermostunut, ja siitä kertovat mm. oheiset lehtiartikkelien katkelmat. Niiden tiedot perustuivat osaksi huhuihin, ja toisinaan tuntui, kuin norjalaiset olisivat halunneet haitata suomalaisten toimia.

Kirkenes en spionsentral
i Norden

Fra Kirkenes telegrafes:
Der vites at wære opsnappet en kurer med depescher til den nu internerte finske befalhavende Marthi Ellers i Boris Gleb. En skrivelse tyder paa at hvitegardisterne ha forbindelser i Kirkenes. Skrivelsen er oversendt det beværende politi til efterforskning . . .
Nyt sammenstøt i Pasvik.
4 finlændere, hvorav 2 saarede overgir sig til de norske vaktavdelinger.

“Østfinmarkens Folkeblad” skr.:
Der har atter fundet et sammenstøt sted i russiske Pasvik mellem en finsk rekogniseringsavdelning og en avdelning de alliertes troppestyrker paa Murmannskysten.
Den finske avdelning var kommen fra Kyrø og hadde rykket ind paa russisk terretorium mot Boris Gleb og Petsjenga . . .

Kapteeni sai kävellä vapaana
Harstadtin leiriltä Martti kirjoitti sisarelleen kirjeen, jossa hän kuvaa leirin oloja, omaa asemaansa ja norjalaisten tapoja:
“Rakas sisar!
Kiitän tuhannesti kirjeestäsi! Mainitsit, etten ole kapteeni. Olen Lapin Jääkäri Pataljoonan I komppanian päällikkö Suomen Senaatin määräyksestä. Ja Suomen Armeijan kirjoissa en ole ollenkaan. . . . Kapteeniksi jouduin ilman omaa tahtoani, Norjalaiset eivät ymmärrä komppanian päällikköä ilman kapteenia. Joten vaikka aina kielsin, täytyi kirjoittaa kapteeni. . . . Oli vielä syy toinenkin, jonka tähden annoin sen olla. Nimittäin Internationalstemmelsse on sellainen, että kapteenit ja luutnantit saavat päivisin ilman vahtia kävellä kadulla. Ja onhan se pienikin vapaus tervetullut.
Rahaa oli minulla vähän kun tulin. Ja jaoin sen niinkauan kuin valtion rahaa oli kristillisesti miehistön kesken . . .
Ruoka täällä on huonoa. Aamulla aamiaiseksi kuppi kahvia 3 voileipää. Päivällinen pahantunutta kalaa tai lautasellinen puoliraakaa papusoppaa ilman voileipää, illallinen plantattua maitoa ja kaksi voileipää. Norjalaiset luulevat nimittäin planttaamattoman maidon lihottavan meitä liikaa.
Waatteet minulla on vain yhdet alusvaatteet ja yhdet päällysvaatteet (joita ei ole koskaan pesty). . . . En kumminkaan pyydä mitään apua sieltä, sillä valtion täytyy pitää pojistaan huolen.”
Martti

Lähellä oli vapaus
Vankeus sujui ilman suurempia vaikeuksia, mutta aivan lopussa Martti Elers sairastui espanjantautiin. Hän kuoli 11.9.1918 tajuamatta enää vapautumistaan. Martti haudattiin Harstadissa Tröndenesin hautausmaalle kirkon viereen. Sotilaallisin kunnianosoituksin järjestetty hautaus oli kunnianosoitus nuorelle vainajalle mutta myös Suomelle. Arkku oli verhottu Boris Glebistä tuotuun Suomen leijonalippuun, ja varuskunnan upseerit ja maistraatin puheenjohtaja olivat läsnä.
Lapin jääkärien vankeus Norjassa päättyi lopuksi surujuhlaan.

Uudenkaupungin kirkon edustalle pystytetyssä Vapaussodan kaatuneitten muistokivessä Martti Elersin kuolinpaikaksi on merkitty Kirkenes, kuten eräissä matrikkeleissakin. Arvo Penttinen, jonka artikkeliin tämä kirjoitus vahvasti perustuu, tiesi virheen. Hän Matkusti Harstadiin löytääkseen jotakin merkkejä Martin haudasta. Sitä ei enää löytynyt, mutta paikallinen pappi tutki kirkonkirjoista tapahtumaa. Penttisen palattua kotiinsa Turkuun häntä oli odottamassa virkatodistus Norjasta. Siinä todistettiin, että Martti Elers oli kuollut 11.9.1918 Tröndenesissä ja haudattu 17.9.1918 Tröndenesin kirkkomaahan.

Penttinen päättää Martti Elersin tarinan näin: “Martti Elersin kohtalo oli ensiksikin olla toimettomana poissa isänmaastaan aikana, jolloin sen kohtalo oli vaakalaudalla ja jolloin hän olisi vapaaehtoisesti tahtonut olla mukana taistelemassa sen vapauden puolesta, ja viimeksi vielä turhantuntuisella uhrillaan lisätä yhdellä Petsamon retken tappiotilastoa.”

Juhani Vihervirta
Lähteet:
Suomalaiset Petsamoa perimässä 1918, Ale Rivioja
Martti Elersin tarina, Arvo Penttinen
Tietoja Elers-suvusta, Erkki Porramo

Sukumme kantaisästä, luutnantti Johan Elersistä, pääsemme Martti Elersiin tällaista reittiä:

I. luutnantti Johan Elers 1689-1749, pso Christina Schröder 1688-1763, heidän neljästä lapsesta vanhin:
II. kersantti Claes Johan Elers 1712-83, pso Maria Elisabet Ekman 1722-1799, kolmetoista lasta, joista yhdeksäs:
III. Urjalan nimismies Fredrik Adrian Elers 1757-1811, 2. pso Catharina Reilin 1770-1835, kaikkiaan neljätoista lasta, joista kahdestoista:
IV. Alastaron, viimeksi Kokemäen kappalainen Adrian Elers 1804-1880, pso Klara Johanna Mannström 1818-1861, kymmenen lasta, joista viides:
V. Laitilan kirkkoherra Henrik Oskar Elers 1846-1917, pso Ida Sofia Söderlund 1853-1929, lapsia yksitoista, joista kymmenes:
VI. Martti Johannes Elers, s. 22.10.1898 Pomarkussa, k. 11.9.1918 Norjan Tröndenesissä.

 

Pikkuveli Claudius

“Puolasta tuli kaksi upseria . . .”, kertoo suvun perimätieto varhaisimmista vaiheistaan. Puolasta tai mistä, mutta ensimmäiset tunnetut Elersit olivat vanha tuttu luutnanttimme Johan Elers ja hänen velipuolensa – niin on pääteltävissä – Claudius. Johan oikeastaan vain käväisi Loimaalla, mutta Claudius jäi sinne pysyvästi ja kuoli Loimaan komppanian kersanttina.
Claudiuksen oksa on ollut kovin vähän tunnettu, mutta viimeisimmät tutkimukseni ovat hieman tuuheuttaneet tätäkin osaa Elersien sukupuusta.

Claudius Elers syntyi Inkerinmaalla kuten veljensä Johankin. Syntymävuosi oli tiettävästi 1699, mutta Loimaan kuolleitten luettelo kertoo hänen kuolleen 45-vuotiaana 1748. Tosin tieto on puhtaaksikirjoitetusta luettelosta, joten kyseessä voi olla kopiointivirhe. Toinen mahdollisuus on, että virhe on tullut jo kuolinaikaa kirjanneelle papille.
Elersien veljekset olivat kulkeneet Suuren Pohjan sodan vaiheissa samoissa joukko-osastoissa, Johan vanhempana hieman korkeammissa sotilasarvoissa, Claudius häntä hyvin seuraten. Veljekset olivat kumpikin mukana mm. Armfeltin Norjan retkellä 1718. Vaikka suurin osa väestä menehtyi pakkaseen ja lumeen, Elersit selvisivät hengissä. Minkälaisia koettelemuksia he joutuivat retkellä kokemaan, ei ole ainakaan vielä tiedossa.
Molemmat Elersit palvelivat aikanaan Laitilan komppaniassa, ja siltä matkalta Claudius sai vaimon Sorolan kartanon pehtoorin tyttärestä Anna Christina Forsténista 1709-1764).
Claudius komennettiin Ison vihan jälkeen 1724 Loimaan komppaniaan ensin varusmestariksi, sitten lippumiehen kautta kersantiksi 1741. Siinä virassa hän seurasi veljenpoikaansa Claes Johan Elersiä, tuota Ala-Seppälän suuriperheistä isäntää, josta suurin osa meistä polveutuu. Claudiuksen virkataloja Loimaalla olivat varusmestarina Kojonperän Sullo, lippumiehenä Karhulan Hulmi ja kersanttina Hattulan Tuomola.
Tuolla kierroksella Claudiuksen ja Annan perhe kasvoi vilkkaasti Elersien tavan mukaan. Lapsia syntyi kaikkiaan yhdeksän, jotka tällä tiedolla kaikki selviytyivät aikuisikään saakka. Tämän verran vain perheestä saa tietoja Loimaan kirjoista. Claudius kuoli vain kaksi vuotta nuorimmaisen syntymän jälkeen. Hänen kuolemansyynsä on hieman hämärän peitossa, sillä kirjat kertovat, että hänet oli “löydetty kuolleena”. Perhe hajaantui eri puolille, ja lähes sattumoisin lapsia on löytynyt tutkijoitten silmiin.

Claudiuksen lapsissa on vielä paljon tutkittavaa, mutta toiseksi vanhimman, Maria Christina Collménin (1729-1793) oksalta voi kertoa eräästä suomalaisesta nimihenkilöstä. Hän on Suomen ensimmäisiin tunnustettuihin naistaiteilijoihin kuuluva Fanny Maria Churberg (1845-1892). Hieno sukunimi juontaa siitä, että hänen isoisänsä oli kotoisin Liedon Kuralasta ja opintielle lähteissään otti nimekseen Churberg. Fanny aloitti taiteen opintonsa Suomessa, mutta pääsi opettajansa kanssa Düsseldorfiin opiskelemaan. Ajan miesvaltaisen tavan mukaan hänen piti tyytyä yksityisopetukseen. Fanny omaksui ensin muodissa olevan samettimaisen maalaustavan, mutta alkoi siirtyä voimakkaampiin ja kirkkaampiin sävyihin. Ajan yleisö piti hänen värejään kuitenkin liian raakoina. Fanny teki 1876-78 opintomatkan Ranskaan ja kiinnostui maan maisemamaalareista ja vanhoista mestareista. Tuolta ajalta ovat peräisin eräät hänen tunnetuimmista teoksistaan. Fannyn aiheet kuvasivat hänen kapinoivaa persoonallisuuttaan: karuja kiviröykkiöitä, synkkiä talvimaisemia ja paljaita koivikkorinteitä. Hänellä on kyllä myös eräitä romanttisia aiheita.
Kiihkeä taiteilija tunsi ilmeisesti, etteivät hänen kykynsä vastanneet hänen omia odotuksiaan. Kritiikkikään ei aina ollut kannustamassa häntä, ja lopettaminen oli usein hänen mielessään. Fanny vieraili 1878 Pariisin maailmannäyttelyssä ja näki siellä norjalaisia ja ruotsalaisia taidekäsitöitä. Hän päätti lopettaa maalaamisen ja omistautui käsityötaidon kehittämiseen Suomessa. Fanny Churberg perusti Suomen käsityön ystävät-yhdistyksen ja toimi sen innokkaana puheenjohtajan kuolemaansa saakka.
Nykyisin Fanny Churberg on saanut arvostusta huomattavastikin. Ajan makukäsitykset eivät enää vieroksu hänen voimakasta värien ja aiheitten käsittelyään. Suomen taide-teoksessa Fannyn elämää ja tuotantoa esitellään huomattavan pitkässä artikkelissa.

Juhani Vihervirta

Lähteet.
Aune Lindström, Fanny Churberg 1938